perjantai 15. lokakuuta 2010

Naiskuva mediassa

http://www.youtube.com/watch?v=Ei6JvK0W60I


Olen suorittanut naistutkimuksesta ainoastaan peruskurssin, joten en todellakaan ole asiantuntija aiheen suhteen, muuten kuin oman kokemuksen kautta, mutta siitä minulla on sitäkin enemmän sanottavaa. Naistutkimuksen peruskurssilla opin, että mediassa näkyvä naiskuva on enemmän kosmetiikka- ja laihdutusteollisuuden luoma kuva kuin kuva siitä, mitä miehet todella haluavat, koska ainakin jonkin tutkimuksen mukaan miehet pitävät enemmän normaalipainoisista, kauniista naisista. Tieto siitä ei kyllä silti yhtään helpota naisena olemista tässä maailmassa. 


Varmasti kaikki ovat huomanneet, että niin miehille kuin naisille suunnatut mainokset esittelevät täydellisiä naisia? Tämä johtuu siitä, että miehet haluavat sellaisen naisen ja naiset haluavat olla se nainen. Olen pohtinut sitä, miksei naisille suunnatuissa mainoksissa näy paljoakaan komeita, treenattuja miehiä tai jos näkyy, he ovat ikään kuin sivuosassa. Onko syy tosiaan siinä, että kaunis samaistumisen kohde saa enemmän haluamaan tuotetta kuin ajatus siitä, että jos ostan tuotteen, mukana tulee myös tuo komistus (niinkuin miehille tuotteita myydään)?


Joka tapauksessa mediassa näkyvä naiskuva luo paineita. Näen päivittäin mainoksia, joissa kauneus ja seksikkyys yhdistetään menestymiseen sekä onneen. Ja vaikka tietoisella tasolla uskon, että onnellisuuteni ja omanarvontuntoni ei ole kiinni ulkonäöstäni, on sillä kuitenkin merkitystä. Ihmiset pitävät enemmän kauniista ihmisistä ja ovat heille mukavampia, laihoja pidetään tehokkaampina ja pätevämpinä, ihmiset antavat lievempiä tuomioita oikeudessa kauniille ihmisille ja tutkimusten mukaan jopa äidit antavat enemmän hellyyttä kauniimmille kuin rumemmille lapsilleen.


Lisäksi on todettu, että kun miehet näkevät päivittäin mediassa "epäluonnollista keuneutta" eli ihmisiä, joiden mittasuhteet ovat erittäin harvinaisia, heidän on vaikeampi arvostaa ja haluta luonnollista kauneutta. He ovat niin tottuneet näkemään ihanteellisia lisäntymiskumppaneita kuvissa, etteivät he saa enää samanlaista seksuaalista kiihoketta normaalista viehättävästä naisesta. Arizonan yliopistossa psykologian tutkijat Sara Gutierres ja Douglas Kenrick ovat tutkineet kauneuden ja viehättävyyden merkitystä eri konteksteissa. Heidän tutkimuksessa mies jutteli juhlissa erittäin kauniin naisen kanssa ja hänen seuraava keskustelukumppaninsa oli myös viehättävä nainen, mutta edellistä vähemmän viehättävä. Miehet arvioivat toisen keskustelukumppaninsa vähemmän viehättäväksi, kuin jos olisivat jutelleet ainoastaan tämän kanssa. Karkeasti yksinkertaistaen en voi olla vetämättä päätelmiä, että medialla on suuri vaikutus siihen, millaista pariutuminen on nykyään. Naisilla on yhä suuremmat paineet olla fyysisesti viehättävä menestyäkseen parisuhdemarkkinoilla ja miehillä ylisuuret odotukset siitä, miltä näyttää kumppani, joillaiseen heillä on "saumaa".


Edellä mainitut tutkijat ovat myös tutkineet miesten sitoutumista kumppaniinsa ja huomanneet, että tulokset vaihtelivat sen mukaan jos miehille näytettiin playboy-lehden kuvia. Eli miehet arvoivat olevansa enemmän rakastuneita kumppaniinsa ennen kuvien katselua ja nähtyään pornokuvia he arvioivat rakastavansa vähemmän kumppaniaan.


Joku voisi kritisoida nyt, että joissain tutkimuksissa on osoitettu että pornokuvien katselu ei muuta tapaa, jolla mies arvioi kumppaninsa viehättävyyttä. Se on totta, mutta se mitä median naiskuva ja porno tekee on, että se vääristää miesten näkemystä siitä mikä on todellinen potentiaalisten kumppaneiden määrä. Kun kauniita naisia tuntuu olevan joka puolella, se saa miehet arvioimaan väärin mikä on se todellinen määrä naisia, joiden kanssa heillä on mahdollisuus parinmuodostukseen. Se ei ole ihan niin suuri kuin mitä kaikki ne halukkaat naiset pornoelokuvissa antavat ymmärtää... 


Jos mennään ajassa taaksepäin päästään aikaan, jolloin ihmiset elivät kylissä ja ihmismäärä, joka oli mahdollista elämänsä aikana kohdata oli hyvinkin rajattu. Lisäksi tuohon määrään mahtuivat niin lapset kuin vanhukset, joten potentiaalisten kumppaneiden määrä oli vielä rajatumpi. Yhä tänä päivänä uskotaan, että sosiaalinen verkosto, joka ihmisen on mahdollista ylläpitää on noin 150 ihmistä (148 pilkkua viilaten). Meillä ei ole kapasiteettia ylläpitää suurempia verkostoja aktiivisesti. Palataan sitten tähän päivään ja siihen, että internetissä surffatessa mies voi katsella viittäsataa kaunista ja kiihottavaa naista tunnin aikana, niin ymmärrätte mikä on se tekijä, joka osaltaan vääristää tänä päivänä parinmuodostusta.


Kanazawa Indianan yliopistosta oli lisäksi tutkinut miten altistuminen kauniille naisilla vaikutti avioliittojen kestävyyteen. Hänen mukaansa yksi suurimmista erojen syistä on tyytymättömyys puolisoon ja hän uskoo, että altistuminen median antamalle naiskuvalle voi osittain selittää miksi miehet tulevat tiedostamattaan tyytymättömiksi puolisoonsa. Keski-ikäisen vaimonsa viehättävyyttä on vaikeampi huomata kun altistuu jatkuvasti kuvankauniiden hedelmällisimmässään iässä olevien nuorten naisten kuville. 


Että tällainen saarnaus tällä kertaa.
Onko ihme, että pelkään vanhenemista ja median naiskuva ahdistaa? Tällaisessako maailmassa haluan kasvattaa joskus tulevat lapseni? Tyttären, joka opetetaan vihaamaan omaa vartaloaan ja ulkonäköään pienestä pitäen sekä tekemään kaikkensa (omasta hyvästä olosta välittämättä) täyttääkseen median naiskuvan ja pojan, joka altistuu niin monelle seksuaalisesti viehättävän naisen kuvalle, että hän ei ehkä ole kykenevä perustamaan kestävää ja onnellista parisuhdetta, koska ei osaa arvostaa luonnollista kauneutta? Tiedän kärjistäväni, mutta silti...

1 kommentti:

  1. mahtavaa ajattelutapaa... olen itsekin täysin samaa mieltä että naisilla on aivan liikaa paineita, pitää olla laiha, pitää olla kaunis, sileä iho, isot tissit, hyvä perse... listaa voisi jatkaa loputtomiin!

    VastaaPoista